keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Omat valinnat

Tänään otan esille omat valinnat elämässä. Ihmisen hyvinvointi on nykyisin paljolti riippuvainen omista valinnoista. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteensa omien valintojen kautta.
Ensiksi listaan ne, joilla ei ole omien valintojen kanssa mitään tekemistä.
1. Vanhuus ei ole oma valinta
2. Onnettomuus, tapaturma ei ole oma valinta
3. Synnynnäinen sairaus, epämuodostuma ei ole oma valinta
3. Sairaudet, jotka puhkeaa elämän varrella eivät ole oma valinta.
4. Rikoksen uhriksi joutumine ei ole oma valinta

Kerron esimerkin valinnasta huonoon suuntaan.
Nainen on rakastunut nuorena mieheen ja mies tietysti naiseen. He menevät naimisiin ja saavat pari lasta. He ovat kouluttautuneet hyviin ammatteihin ja tulevat toimeen hyvin. Lapset kasvavat ja voivat hyvin. Nainen kyllästyy tasaiseen elämään ja on otollinen rakastumaan. Hän rakastuukin mieheen, josta ei tiedä taustoja. He tekevät ns. aviorikoksen, jolla on seuraukset. Naisen aviomies saa asian tietoonsa ja haluaa avioeron. Lapset jäävät miehelle, omaisuus jaetaan ja nainen jatkaa elämää uuden miehen kanssa. Uusi mies on kuitenkin rikollisuuteen taipuvainen, alkoholiin sortuva ja muutaman ajan kuluttua alkaa taloudelliset vaikeudet. Nainen menettää loputkin omaisuutensa ja jatkaa lopulta yksin kaiken menettäneenä. Naisen entinen mies jatkaa myös elämäänsä ja lapset äitinsä menettäneenä. Tosin, käyhän äiti välillä tapaamassa lapsiaan, mutta se ei enää ole sama asia. Molempien elämä pirstoutui.
Tässä on valinnasta kyse. Nainen valitsi toisen miehen ja mies valitsi avioeron. Tämäkin olisi voinut mennä toisin. Nainen olisi voinut hillitä halujaan ja avioliitto olisi säilynyt. Mies olisi voinut keskustella asiasta vaimonsa kanssa/terapiassa ja päästä sopuun, avioliitto olisi säilynyt ja lapset olisivat saaneet pitää äitinsä. Mutta heidän kohdallaan valinta oli tehty. Nyt heidän pitäisi korjata valintansa ja tehdä elämästä uusi.
Samoin on koulutuksen laita. Suomessa on jokaisella mahdollisuus opiskeluun ja sitä kautta saada ammatti, tietoa ja taitoa elämiseen. Lähtökohdat ei nykypäivänä vaikuta mitenkään siihen, mitä minusta "isona" tulee.
Itsekin olen erehdysten kautta oppinut elämisen mallin. Jos joku on lukenut kirjoittamani kirjan "Kahdensuuntainen elämä", niin tietää, että puhun totta.
Itse olen tyytyväinen elämääni ja mitään en antaisi pois.
Yhteiskunnan pitäisi nyt ruveta satsaamaan näihin "vähäosaisiin", jotka mainitsinkin ylhäällä. Heidän hyvänlaatuinen elämä on meidän tehtävä.

3 kommenttia:

  1. Laitan kommmenttini tähän vaikka en otatkaan postauksesi asiaan kantaa. Sitä vastoin otan kantaa siihen että ei se ollut Katainen joka hiihtoreissullaan keksi eläkeiän korotuksen vaan Matti Vanhanen. Hallitus oli asiassa yhtenä rintamana mutta Matti-paran niskaan asia kaadettiin. Tämän päivän blogipostauksessani olen eläkeiäin korotuksen kannalla ja ihmettelenkin sitä, miksi suomalaisten kunto on niin huono että pitää
    päästä eläkkeelle esim. aikaisemmin kuin norjalaiset.Heille eläkeikä on 67 vuotta.
    Totta kai ihmiset ovat yksilöitä ja kaikkien terveys ei kestä mutta noin yleisesti ottaen. Eilen oli telkkarissa esimerkkinä nuohooja. Hän nousee katolle, laskee puhdistimen alas piipusta, nostaa sen ylös. Menee taloon sisälle ja imuroi takat ja muut piisit.Maksu 100 euroa. Ei tuo työ kovin raskasta ole, minäkin pystyisin siihen.

    Muuten, saatko kutsuja Kokoomuksen naisjaostoihin?
    Nytkin on kurssi Helsingissä 15.3

    VastaaPoista
  2. Lähtökohdat voivat hyvinkin vaikuttaa siihen millaiseen ammattiin päätyy! Ei se ihan sattumaa ole, että korkeasti koulutettujen aikusten lapset tähtäävät myös korkealle. Ja "vain" ammattikoulun käyneiden aikuisten lapset käyvät ammattikoulun. Työttömyyskin ja syrjytyminenkin ns periytyy. Lapset ja nuoret on todella alttiita vanhempiensa mielipiteelle ja ajatusmaailmalle, se on perintö se jos mikä. Tokihan voi sanoa "ajattele toisin", mutta helpommin sanottu kun tehty kun aina edes omia asenteita ei tiedosta.

    Korkeakoulutus pitäisi sinällään olla Suomessa ilmaista, mutta ei se ilmaista ole, kirjat maksaa ja yliopistossa vasta erilaisia maksuja vasta onkin. Myös paikkakunta määrää mitä voit opiskella, kaikki eivät halua muuttaa muualle (sille voi olla syitä aina sairaasta äidistä asuntotilanteeseen).

    Ja vielä haluan mainita, että esim. masennus (tästä on helppo kertoa kun itse on masentunut) ei toki ole oma vika, mutta koulutus siinä kärsii jos vuosia kyykytetään luukulta toiselle eikä mikään etene. Kyllä se kiukuttaa näin kolmekymppisenä kun ei vieläkään ole sitä ammattia mitä tahtoisi isona harjoittaa. Ja entäs kun pakotetaan kursseille ja koulutuksiin? Mitä jos ne eivät ole sitä mitä haluat?

    Asiat ei aina ole niin mustavalkoisia miltä ne ensi katsomalla näyttävät.

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä teksin kanssa siitä, että itse päätämme miten elämämme elämme. Asiat kyllä periytyvät jne mutta itse olen oppinut, että niillä huonoillakin korteilla voi voittaa. Asioista voi selviytyä jos vain saa apua. Meillä suomessa sitä apua ei ikävä kyllä enää saa.

    Ja tuohon ensimmäiseen kommenttiin: siinä vaiheessa, kun nuorisotyöttömyys sekä työttömyys muutenkin on lisääntynyt hurjasti ja lisääntyy vaan entisestään kannattaisi ehkä jommasta kummasta päästä alkaa muutoksia tekemään. Ja tuo kommentti "ei tuo työ kovin raskasta ole, minäkin pystyisin siihen".. ensinnäkin tämä jo kertoo miksi en tajua miksi kukaan tässä maassa äänestää kokkaria. Sieltä vierestä on helppo huudella, kun ei ole oikeasti mitään hajua toisen työstä. Toki kommentin kirjoittaja voisi pystyä siihen, ehkä. Mutta se työ on aina muutakin kuin siellä telkkarissa. Kannattais ehkä herätä todellisuuteen, ennen kuin alkaa duunareita haukkua.

    VastaaPoista