perjantai 6. helmikuuta 2009

Jäsenhakemus postitettu tänään

Tutustuin vähän Kokoomuksen lähettämään materiaaliin ja aivan on samat arvot kuin minulla. Esimerkiksi suvaitsevaisuus. Se merkitsee minulle paljon. Pari vuotta sitten sai perheemme kummitytön Ugandasta. Lähetämme hänelle postia ja joka kuukausi hänen kyläyhteisölleen 25 euroa. Se ei ole paljon. Saamme aika ajoin kuulla tytön kuulumisia. Koulutodistuksetkin on lähetetty meille. Ihana 8-vuotias Silviatyttö. Haluaisin, että terveydenhuolto kehittyy myös siellä, koska maassa menehtyy moni äiti tai isä AIDS:n. Suomen terveydenhuolto on myös lähellä sydäntäni. Ehkäisevään terveydenhuoltoon on panostettava entistä enemmän. Miten? Siinäpä kysymys. Jos otan esimerkin, vaikka masentuneesta ihmisestä. (Itsekin olen sairastanut vaikeaa masennusta). Esimerkiksi ylipainoiset masentuvat, kun itsetunto menee. Miten hoidamme. Sanoisin, että olisi kehitettävä kuntoutusryhmiä maahamme, jossa sairaalloinen ylipaino saataisiin kuriin liikunnalla ja ruokavaliolla. Jos ihminen joutuu sairaslomalle ko. sairauden takia, niin hänelle voisi ehdottaa kuntouttavaa ryhmää sairasloman ajaksi. Kuntouttavassa ryhmässä olisi tietysti asiantuntijat mukana ja lääkäri. Itse ole bloggaillessa huomannut, että masentuneet vetäytyvät neljän seinän sisälle ja monella on huoli ylipainosta, diabeteksesta, hormonihäiriöistä, kasvaimista ja lääkkeistä johtuvasta maksasairauksista. Eli sairaalloisesti ylipainoisen pitäisi päästä kuntoutukseen ennekuin masennus iskee.
Täällä blogimaailmassa törmää moniin tällaisiin asioihin. Itsekin masentuunena ollessani kaipasin kovasti tukea, mutta en itse osannut sitä hakea. Läheiset ovat avainasemassa tuen hakemisessa ja antamisessa.

2 kommenttia:

  1. Hei Pirjo,
    Onnea! Olet oikea ihminen ajamaan yhteisiä asioita. Toivon mukaan, pääset'urallasi' pitkälle.Puolukantasikin on oikea.Hyvä Pirjo!

    VastaaPoista
  2. Miksi juuri kokoomus??

    VastaaPoista